Nedut
J. Pekka Mäkelä
286 s., Like 2007
Kustantajan kirjasivu

Nedut oli numero kakkonen ennen esikoisromaanin kirjoittamista kehittelemistäni kolmesta kirjaideasta. Koska Alshainiin kuitenkin alkoi putkahdella enemmän ideoita ja juonisäikeitä, Neduista tuli julkaisujärjestyksessä kolmas romaanini.

Tässä vaiheessa kirjojeni nimipolitiikka oli jo vakiintunut: yksi sana (tai numero), joka näyttää ensisilmäykseltä aivan vieraalta. ”Nedut” on keksimäni slanginimitys neandertalinihmisille: tämän kirjan todellisuudessa slangisanalle on käyttöä, sillä lähisukulaisemme ovat palanneet Maapallolle... jostain, ehkä jonkun maanulkoisen kulttuurin huomasta. Kovin nykyihmismäiseen tapaan he vaativat itselleen alueita, joilla he asuivat tuhansia vuosia ennen kuin Homo Sapiens sapiens -rodun edustajat vaelsivat pohjoiseen kotiseuduiltaan Afrikasta, ja mahdollisten maanulkoisten liittolaistensa ansiosta heillä on riittävästi kättäpidempää pakottaa nykyihmiset tottelemaan vaatimuksiaan. Koko Keski-Eurooppa tyhjennetään väestöstä, kaupungeista ja rakennuksista ja aluetta ryhdytään maisemoimaan sellaiseksi, kuin se oli paleoliittisella kivikaudella.

Nedujen päähenkilön Jollen hahmo sai alkuitunsa Johanna Sinisalon Sankareiden Rexistä. Halusin luoda realistisemman ”suomalaisen rockin legendan”, tyypin joka ei pysty lekottelemaan kantakaupunkilaisessa luksuasunnossa mitään tekemättä, koska suomalaisessa musiikkibisneksessä ei ole koskaan liikkunut niin isoja rahoja että niillä pystyisi lekottelemaan yhtään missään. Jolle tekee puolipäiväisen graafikon hommia, vaikka työpäivät venyvätkin usein pitkiksi. Nykyiseen tyyliin hänen työnantajansa ei kuitenkaan maksa mistään ylimääräisestä. Puoliksi sattumalta hän saa yhteyden vanhoihin bändikavereihinsa, jotka haluavat aloittaa uutta yhteistyötä. Hän päätyy myös tekemisiin salaperäisen, niukkapuheisen toisinajattelija-neandertalilaisen kanssa.

Nedut on luultavasti maailman ensimmäinen tieteisromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat pääosin Vantaan Korsoon. Asuin itse Korsossa ison osan yhdeksänkymmentälukua ja näin sen hyvin erilaisena miljöönä kuin miksi Korso usein lehdistössä kuvitellaan. Tuttuja maisemia oli mukava käyttää tarinan miljöönä, vaikka Jollen kotikaduksi nimeämääni Suulapolkua ei seudulta löydykään. Olen kyllä kuullut muutaman vanhan korsolaisen ”tietävän”, mistä talosta on ”oikeasti” kyse.

”Rocklegenda”-Jollen hahmon ansiosta pääsin myös leikittelemään monien suomentamieni muusikkoelämäkertojen tyylillä ja tematiikalla: ensimmäisessä versiossa kirja alkoi vähän kliseisenä rockelämäkertana, jonka ”oikea” Jolle sitten kaappasi matkan varrella ja ryhtyi kertomaan omaa versiotaan tapahtumista. Kustannustoimittajan kanssa kuitenkin totesimme, ettei tällainen kerrontaratkaisu toiminut erityisen hyvin, ja elämäkerrallisesta kerronnasta tuli Jollen itse kirjoittamaa henkilöesittelyä erääseen hänen monista hankkeistaan, joista ei koskaan tullut menestystä. Saattaa olla, että leikittelen elämäkertatyylisellä tekstillä joskus toiste, jossakin toisessa yhteydessä, jonakin tulevana vuonna.

Monien kirjojeni tapaan myös Nedujen kansikuva on minun tekemäni. Vaikka paleoliittinen kädenkuva on vain photoshoppaus meidän taloyhtiömme kellarin betonikattoa esittävän valokuvan päällä – ja vaikka tämäntyyppisiä kämmenkuvia alkoi ilmestyä ensimmäisiin luolamaalauksiin vasta tuhansia vuosia neandertalilaisten katoamisen jälkeen – tästä anakronistisesta kuvamanipulaatiosta on tullut enemmän positiivista palautetta kuin yhdestäkään toisesta kirjani kannesta: sen on sanottu erottuvan kirjakaupan tiskiltä, houkuttelevan tarttumaan teokseen. Takakannen puolella kokonaisuuteen yhdistyy myös muokattu valokuva eräästä tietystä budapestilaisesta monumentista, jolla on romaanin tarinassa vissi osansa.

Moni lukija on pitänyt Neduja parhaana romaaninani. On myös esitetty toiveita jatkosta, joka aukaisisi romaanissa (tieten tahtoen ja tarkoituksella) selvittämättömiksi jääviä kysymyksiä. En sano, ettei jatkoa voisi tulla. On minulla muutama ideanpoikanen.