391
J. Pekka Mäkelä
207 s., Like 2004
Kustantajan kirjasivu

Esikoisromaanini perusidea oli yksi niistä kolmesta kirjaideasta, jotka olivat syntyneet jo vuosia ennen kuin olin saanut yhtäkään romaanikäsikirjoitusta tai sellaisen yritelmää edes ensimmäistä lukua pidemmälle. (Kahdesta muusta syntyivät sittemmin Alshain ja Nedut.) Ensimmäiset alkuidut aikamatkustustarinaan lienevät kehittyneet jo 1990-luvun alkupuolella. Erilaisten ja eri uskontoja tai aatteita edustaneiden barbaarien hävittämien kulttuuraarteiden pelastaminen tuntui paljon mielekkäämmältä käytöltä aikamatkustukselle kuin vaikkapa jonkun yksittäisen henkilön murhaamisyritys. Levykkeiltä sittemmin pelastetuista ja talteen siirrellyistä tiedostoista löytyy useampikin aloitus tälle tarinalle, aloitus joka niin monien vanhojen romaani-ideoitteni tapaan oli hyytynyt alkumetreillään. Usein kirjan aloituksen yritelmä alkoi näyttää kankealta, kömpelöltä ja tylsältä jo sitä kirjoittaessa, tai viimeistään sitten kun palasin seuraavana päivänä toiveikkaasti aloitetun tarinan pariin. Itse asiassa lopulta kirjaksi asti jatkuneen tarinankirjoittamisen ensimmäinen vaihe oli alkuluku, jonka jatkaminen oli jäänyt tekemättä melkein vuodeksi.

Tällä kertaa tulin kuitenkin tehneeksi asian toisin: sen sijaan että olisin jatkanut siitä mihin jäin, laadin kirjalle kokonaissuunnitelman. En mitään hienoa enkä koreaa, vain lyijykynäraapustuksia muistikirjaan, niin että jokainen muistikirjan sivu muutamine ranskalaisine viivoineen ja paljoine tyhjine tiloineen kuvasi yhtä kirjan lukua. Lisäetuna oli, että edellisten vuosien mittaan olin kirjoittanut todella paljon kauno- ja tietokirjallista tekstiä kirjallisuuden suomentajana. Tekstin tuottaminen sinänsä ei ollut ongelma, ja kun minulla oli suunnitelma siitä mihin tarinan pitäisi päättyä ja millaisten mutkien kautta, tavoitteisiin tarvittavia virkkeitä oli paljon aikaisempia yritelmiä helpompaa saada aikaiseksi.

Lisäksi esikoisromaanissa tuli otettua käyttöön muutama kaikkien myöhempienkin romaanieni tekstissä käytetty ilmaisukeino: teksti on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, kertoja on osallinen tarinan tapahtumiin – monessa suhteessa tosin vain eräänlaisena sivustakatsojana tai tahattomana mukanaolijana – ja hän kertoo tarinaa preesensissä. Tämän tarinan tapauksessa preesensin käytölle oli lukijaystävällisyys-lisäponnin: kun ”nykyaikaan” (tai 1980-luvulle) sijoittuvan kehyskertomuksen luvut kirjoitti preesensissä, ne oli helppo erottaa kirjan takauma-aikatason imperfektiluvuista.

Kehyskertomuksen sijoittaminen 1980-luvulle helsinkiläisen sairaskodin osaston yövuorolle oli ilmeinen ratkaisu: tein tuohon aikaan paljon apuhoitajan keikkahommia Koskelan sairaalassa sekä Myllypuron ja Suursuon silloisissa sairaskodeissa, ja halusin tavallaan tallentaa yövuorojen miljöötä ja tunnelmia. Onneksi olin jo kauan sitten tullut kirjoittaneeksi pienen (arkirealistisen) novellin kahden yöhoitajan keskusteluista työvuoron mittaan: sen avulla sain palautettua mieleeni työvuoron rutiinit ja aikataulut.

Onnistuin varaamaan suomennostöiden lomasta muutaman kuukauden täysipäiväistä kirjoittamisaikaa. Kustantajaa olin puuhannut itselleni jo hyvissä ajoin ennen varsinaisen kirjoitustyön alkamista. Käydessäni Liken konttorilla mainitsin ikään kuin ohimennen kotimaisen kirjallisuuden kustannuspäällikölle Arto Leivolle, että olin kirjoittamassa tieteisromaania ja että toisin sitä näytille sitten kun tekstiä alkaisi olla. Olin nähnyt, millaisia pinoja toiveikkaiden kirjailijaksi yrittäjien käsikirjoituksia Artsin huoneessa lojui, joten ajattelin järkeväksi yrittää ujuttautua jonon ohitse. Kun romaania oli kasassa kuutisen lukua, ojensin tämän ohuen nivaskan Artsille ja palasin kotiin jatkamaan hommia. Vain parin viikon päästä Artsi soitti: ”Oleksä ajatellut millaista aikataulua tälle?” Keittiön kautta käsikirjoitusjonon ohi -strategiani oli siis toiminut.

Loppujen lopuksi päädyin suunnittelemaan (typografiaa lukuun ottamatta) kirjan kannenkin. Ajattelin, että lämpimän ruskeat sävyt erottuisivat mukavasti tieteisromaanien sinisenmustasta valtavirrasta. Tämä piirre on sittemmin toistunut useiden myöhempienkin romaanieni kohdalla.