#liwre2017 kolmannessa kokouspaikassa

Olin etukäteen vähän epäluuloinen sen suhteen, miten Lahden kansainvälinen kirjailijakokous mahtaisi toimia keskellä kaupunkia, Lahden kansanopiston hulppeassa kivilinnassa. Katoaisiko kokousväen yhteisöllisyys, livahtaisivatko kaikki kaupungin humuun sen sijaan että pysyisivät porukassa juttelemassa virallisen ohjelman ulkopuolellakin? Tällä kerralla ulkomaiset vieraat oli sitä paitsi sijoitettu Kansanopiston asuntolakerrosten sijaan hotelliin, mikä omalta osaltaan jakoi porukkaa osiin.

Sitä paitsi kokouksen aikataulua oli kustannussyistä jouduttu kiristämään, joten aikaisempien kolmen päivän sijaan kokous tiivistyi vain kahteen.

Enimmäkseen arveluni osuivat väärään. Kansanopiston komea kivilinna osoittautui kerrassaan mainioksi kokouspaikaksi, ja kauniin ilman ansiosta sen pieni mutta kaunis puutarha korvasi omenapuineen mainiosti Mukkulan tammet. Muutamaa sadekuurohetkeä lukuun ottamatta puutarhasta löytyi jotakuinkin aina ohjelman ulkopuolella kollegoja juttuseuraksi, jos sellaista kaipasi.

Keskeisen sijainnin ansiosta paikalle pääsi myös runsaasti yleisöä kuuntelemaan ja kommentoimaankin. Jotkut kirjallisuustoimittajat – eivät itse kirjailijat – ovat männävuosina toivoneet että saisimme kokoontua ”rauhassa”, mutta minusta yleisö on yksinomaan oleellinen, iloinen ja antoisa asia. Kirjailijalle uudet ja joskus yllättävätkin näkökulmat asioihin ovat tärkeitä bongattavia. Ilman niitä kirjallisuudesta tulee aivan yhtä tylsää kuin niistä rokkibändien biiseistä, jotka kertovat siitä millaista on soittaa rokkibändissä.

Kolmanneksella vähentynyt alustus- ja keskustelusessioiden määrä kyllä tuntui. Neljän session mittaan oikeastaan vain yksi alustaja, Riitta Jalonen, keskittyi kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen. Jotakuinkin kaikkien muiden alustusten teemat liikkuivat politiikan, ympäristökysymysten, ihmisoikeuksien ja ympäristöasioiden ympärillä. Nämä ovat tärkeitä aiheita myös kirjallisuuden ja kirjailijoiden kannalta – ja ajankohtaisuutta ei tosiaankaan voi moittia – mutta jäin kaipaamaan aikaisempien vuosien virkistäviä irtiottoja, jolle kolmas kokouspäivä olisi antanut enemmän tilaa.

Aikaisempi oheisohjelma oli saatu istumaan yllättävän hyvin kahteen päivään ja niitä edeltävään iltaan, jolloin porukka vieraili perinteisessä kokouspaikassa Mukkulassa, jossa pelattiin perinteinen Suomi vastaan muu maailma -jalkapallo-ottelu ja minä debytoin jalkapalloselostajana kokeneemman kollegan Seija Helanderin kanssa. (Olimme kuulemma olleet ihan kohtuullisen hauskoja peliasiantuntemuksen lievää vakavammista puutteista huolimatta. Luulen että humoristinura ei kuitenkaan ole minua varten. Tai urheiluselostajanura.) Ohjelmaan oli vielä lisätty mainio iltapäivän proosamatinea Lahden kaupunginkirjastossa.

Oheisohjelman lemppareitani on aina ollut Open Mic -tilaisuus, jossa itse kukin kirjailija- ja kääntäjäkollega pääsee esittämään esiintymiskykyään viiden minuutin setissä haluamallaan tavalla. Enimmäkseen kuulimme tälläkin kertaa lausuntaa, mutta mukaan mahtui myös musiikkia Esa Hirvosen kurkkulaulusta minun jo joulukuun Cohen-muistokonsertista tuttuun ”Tower of Song” -suomennokseeni, johon illan isäntä, kustannustoimittaja Elia Lennes soitti tyylikkään jazzahtavan säestyksen. (Sain esityksestä miltei nolostuttavan paljon kiitoksia koko loppukokouksen ajan sekä tutuilta että tuntemattomammilta, joten kai se ihan hyvin meni… no, itsestänikin oli kiva esiintyä.) Erityisesti Andy Willoughby jäi mieleen esityksistään, joissa lausunta yhdistyi runouteen. (Sitä kuultiin myös seuraavan päivän ”Kansainvälisessä runoillassa” Lahden konserttitalossa, missä Felix Krohn -salin kehno akustiikka valitettavasti yritti puurouttaa kaikkien esitykset.) Ilta päättyi Heikki Aittokosken jo jotakuinkin perinteiseen ja riemukkaaseen ”Tis Is Finland Män” -lausuntaan ja ”Kalliolle kukkulalle” -yhteislauluun.

Tälläkin kertaa Lahden kokouksesta jäi käteen ja mieleen ajatuksia, ideoita, uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Ynnä tietysti univelkaa. Kaikki syitä suunnata Lahteen kahden vuoden päästä taas uudelleen.

Ajattelin, että kun olen saanut Hunanin kustannustoimittajalle ja ”selvinnyt” sekä Orilammin kääntäjäkoulusta ja Lahden kokouksesta, voisin ottaa lopun kesää aika rauhallisesti ennen kuin syksyiselle deadlinelle sovittu romaanikäännösprojekti alkaa aiheuttaa ansaittua stressiä. Huomaan kuitenkin, että ennen syksyä on saatava johonkin tilaan useampikin vallan kiinnostava ja (ainakin yhdessä tapauksessa) kiinnostavia uria ehkä aukova hanke. Mutta mikäs siinä. Kyllä tuossa välissä ehtii sentään piipahtaa vähän lomailemassa ja festaroimassakin, hyvällä omallatunnolla.

Viestin kategoriat: kirjailijaelämää, kirjallisuus, paikat, suomentaminen, tapahtumat. Pysyvä linkki viestiin.

Kommentointimahdollisuus on suljettu.