Leonard Cohen 1934 – 2016

I was born like this, I had no choice
I was born with the gift of a golden voice
And twenty-seven angels from the Great Beyond
They tied me to this table right here
In the Tower of Song

I see you standing on the other side
I don’t know how the river got so wide
I loved you baby, way back when
And all the bridges are burning that we might have crossed
But I feel so close to everything that we lost
We’ll never have to lose it again

Now I bid you farewell, I don’t know when I’ll be back
There moving us tomorrow to that tower down the track
But you’ll be hearing from me baby, long after I’m gone
I’ll be speaking to you sweetly
From a window in the Tower of Song

Olin toki tiennyt Leonard Cohenista aikaisemminkin, sen verran että tiesin heti hänet ruudulla nähdessäni kenestä oli kyse. Olin luullakseni kuullut hänen laulujaankin. Mutta tuntuu, että en ollut koskaan aikaisemmin kuullut häntä.

Muistan paikan oikein hyvin. Kyseessä oli Koskelan sairaalan kroonikko-osasto, jonne olin tullut yövuoroon. Olimme kuunnelleet kansliassa iltavuoron sairaanhoitajan raportin ja tehneet iltakierroksen. Oli hetki hengändysaikaa, ja istahdimme hoitajaparini kanssa päivähuoneeseen kahville. Televisiosta tuli Levyraati. Television ääni ei ollut todellakaan kovalla – suurin osa asiakkaistamme oli jo nukkumassa tai nukahtamassa – mutta jotenkin sen säädöt, sen kaiutin ja kaikuva kiviseinäinen huone saivat äänen tunkeutumaan syvälle sisälle.

”Hallelujah” oli sen verran iso hitti hieman syrjässä olleelle kulttiartistille että sen video näytettiin Mainos-televisiossa ja levy kiipesi Suomenkin listoille. Nykyään laulu tunnetaan paremmin useina hienoina coverversioina (mm. edesmennyt Tim Buckley on tehnyt hienon tulkinnan, ja sen lauloi kesän Tavastia-keikallaan myös Rufus Wainwright), ja Cohenin alkuperäiseversion kasarisyntikkasoundit kuulostavat pahasti ikääntyneiltä, mutta silti. Lauluissa, kapea-alaisessa lauluäänessä ja tekstien tarinoissa – toisinaan perin viitteellisissä, toisinaan suorastaan nolostuttavan suorissa – on valtavaa sisäistä voimaa. Kapea-alainen ääni on sittemmin rohkaissut minuakin laulamaan: ”Jos tuolla äänellä voi laulaa, niin kyllä minäkin…” Viime keväänä aloittaessani laulutunnit valitsin ensimmäiseksi treenattavaksi kappaleeksi juuri ”Hallelujahin”.

Sittemmin Leonard Cohen -levykokoelma hyllyssä on laventunut sekä vanhempaan että uudempaan tuotantoon. Elämäkerran lukeminen kertoi hyvin ristiriitaisesta ihmisestä, jolla tuntuu olleen vaikeuksia elää vakiintuneessa parisuhteessa ja taipumusta aikamoiseen sekoiluun. Laulujen tumma, itseironinen, ajoittain kyyninenkin sarkasmi tuntuu kumpuavan kivuliaasta kokemuksesta.

Ensi kerran näin Cohenin livenä Roskilden festivaaleilla joskus 1980-luvulla. Kun hän pitkän syrjäänvetäytymisensä jälkeen aloitti uudelleen levyttämisen ja konsertoinnin 2000-luvun alussa, oli tilaisuus vielä kolmeen hienoon konserttiin, joista kahteen ensimmäiseen liittyy myös paljon surua: Lissabonissa näimme Cohenin kesällä 2009 pari päivää sen jälkeen kun äitini oli kuollut. Seuraavan kesän Helsingin-konsertti sattui samaksi illaksi jolloin isäni kuoli. Kolmannella kerralla ei tapahtunut onneksi lisää läheisten poismenoja.

Ja nyt Leonard Cohen, kirjailija, lauluntekijä ja laulaja, on itse poistunut 82-vuotiaana.

.

Viestin kategoriat: kirjallisuus, musiikki, poisnukkumisia. Pysyvä linkki viestiin.

Kommentointimahdollisuus on suljettu.