744 594 merkkiä

Hunan on lähdössä painoon kuunvaihteessa, joten alkaa olla viimeiset ajat tehdä käsikirjoitukselle mitään. Virtuaalisella kirjoituspöydälläni on kustannustoimittaja-Stellan viimeiset kommentit ennen taiton aloitusta sekä taittopohjatiedostot – minähän olen perinteisesti taittanut omat kirjani itse, ja näin tapahtuu tälläkin kertaa. Vielä loppurypistys ja sitten nelivuotias paperilapsoseni muuttaa pois kotoa. Tällä hetkellä asia tuntuu… helpottavalta. Toiveikkaalta. Iloiselta. Lopultakin!

Myönteisiin tunnelmiin vaikuttaa tietenkin, että käsikirjoitus on saanut varsin vahvasti myönteistä palautetta niiltä, jotka sitä ovat eri versioina lukeneet. Kriitikoiden, bloggarien ja muiden ns. tavallisten lukijoiden kommentteja – ja sitä, tuleeko niitä ylipäänsä mistään ja keneltäkään – tarvitsee alkaa hermoilla vasta helmi-maaliskuun taitteessa, jolloin kirjan pitäisi pullahtaa painosta tekijän ja ostajien käsiin.

”Pidätkö sä tätä sun tähänastisena pääteoksenasi?” kysyi kustannusjohtaja käydessään meillä* lokakuussa, jolloin allekirjoitimme kirjan kustannussopimuksen. Kysymys tuntui hämmentävältä: minähän kyllä ajattelen itseäni spefi- tai ehkä jopa tieteiskirjailijana, joten tällainen sivuloikka historialliseen romaaniin (jossa on hieman maagis-realistisia aineksia) on kirjailijakuvassa jonkinlainen yleisestä kokonaisuudesta poikkeava väriläiskä.

Toisaalta tämä on – tietenkin – pitkäaikaisin, massiivisin, työläin ja (myös) mutkikkain kirjahankkeeni koskaan. Tämä on vaatinut enemmän pohjatyötä kuin yksikään aikaisempi romaani, joita niitäkään ei missään vedetty ihan hihasta paperille lukematta kohtuullisenkokoista kasaa lähdeteoksia. Tätä kirjaa on myös tehty varsin erilaisilla – eikä välttämättä paremmilla – työmetodeilla kuin aikaisemmin: huolimatta esimerkiksi Alas-romaanin kertojahahmojen erilaisista aikajänteistä minä kuitenkin kirjoitin kirjan lineaarisesti, alusta loppuun, siinä järjestyksessä kuin teksti on kirjassa. Hunanin henkilöiden tarinat muotoutuivat pieninä palasina, kohtaus sieltä ja toinen tuolta. Muutamissa episodeissa näkökulmahenkilö muuttui editointikierrosten mittaan. Pätkiä leikkautui pois, uusia pätkiä piti kirjoittaa täydentämään kokonaisuutta. Tästä syystä kirjan toimitustyökin on ollut pitkällisempää, työläämpää ja monivaiheisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Sekavasta ja hajanaisesta kokoelmasta tapahtumia, kohtauksia ja keskusteluja on ollut leikattava, liimattava ja hiottava yhtenäinen, jäntevä tarinakokonaisuus. Kaikenlaisia pieniä sivupolkuja on toki edelleen jäljellä: kirjaan sisältyy esimerkiksi kaksi pientä satua. (Niistä toinen on muokattu kiinalaisesta kansantarinasta, toisen olen rakentanut muutaman parintuhannen vuoden takaisen historiallisen henkilön ympärille.)

On hyvin mahdollista – ja ehkä toivottavaakin – että monen lukijan mielessä tästä muodostuu minun (tähänastinen) pääteokseni. Toivon, että pikku sivuloikka vähän lähemmäksi kirjallisuuden keskikenttää auttaa uusia lukijoita havaitsemaan että kappas, tämmöinenkin kirjailija on olemassa tuolla kirjallisuuden sivurajan kupeessa, eivätkä sen tarinat olekaan niin pelottavia kuin mitä aikaisempien kirjojen aiheista tai kanteen painetusta ”scifi”-merkinnästä voisi kuvitella. Ehkä lukijat uskaltavat Hunanista rohkaistuneena tarttua sitten niihin muihinkin kirjoihin, aikaisempiin ja tuleviin myöhempiin. Ehkä myös muiden suomalaisen spefi-kentän loistavien kirjoittajien teoksiin. Ehkäpä Hunan on minun porttiteoreettinen pääteokseni.

Ei romaanien eikä spefiftävien romaanien kirjoittaminen tähän lopu, nimittäin. Alshain-pentalogiasta on vielä kolme viideosaa kirjoittamatta, ja toivon itsekin ettei kaikkia osia joudu odottamaan yhtä kauan kuin ensimmäisiä. Tarkoitus on ollut käydä seuraavaksi numero kolmosen kimppuun. Paitsi että olen muutamana aamuna huomannut pohdiskelevani erästä toista kirjaideaa, joka mahdollisesti muodostaisi eräänlaisen prequelin eräälle tarinalle X, jonka olen tehnyt aivan toiseen formaattiin kuin kirjaksi ja jonka mahdollisesta kohtalosta kuullen lähikuukausina. Voi olla, että tämä vinkeä pikku hommeli ottaa ja kiilaa jonossa. Ehkä.

Sitä paitsi olisi mukavaa tehdä lisää kirjasuomennoksiakin. Syksyllä pääsin pitkästä aikaa maistamaan, millaista elämä oli ennen muutaman vuosiapurahan putkeani ja Hunaniin keskittymistä, kun suomensin miltei peräjälkeen Ernest Clinen Armadan ja Neil deGrasse Tysonin pienen astrofysikaalisen tietokirjan Tähtitiedettä kiireisille. Oli kertakaikkisen mukavaa tonkia vaihteeksi muidenkin ihmisten pääkoppaa kuin omaani.

___
* Päivi sattuu asumaan noin viidensadan metrin päässä meiltä ja piti etäpäivää. Mistään sen juhlallisemmasta ja prestiisipitoisemmasta ei ollut kyse.

Viestin kategoriat: "Hunan", kirjailijaelämää, kirjoittaminen, sf, suomentaminen, ”Wolanda”. Pysyvä linkki viestiin.

2 vastausta kirjoitukseen 744 594 merkkiä

  1. avatar Anneli Kanto kirjoittaa:

    Onnittelut ison urakan loppuun saattamisesta! Raportit matkan varrelta ovat saaneet odottamaan kirjaa.

    • avatar jPekka kirjoittaa:

      Kiitoksia, Anneli!
      Urakkaa on vielä jonkin verran jäljellä, kun vanhaan kunnon kontrollifriikkitapaani minä myös taitan kirjan itse… ynnä muuta pientä säätöä. Mutta tukevasti voiton puolella ollaan.