Puolensa ja puolensa

Luen nolon vähän runoutta. Tuttavapiirissä on hienoja sanankäyttäjiä, ja kuuntelen oikein mielelläni, jos he (tai joku muu) lausuu tekstejään. Ehkä tämä johtuu siitä, että minun lyriikka-taustani on lauluteksteissä, ei kirjoitetussa runoudessa. Yhtä kaikki pitäisi prosaistinkin perehtyä teksteihin, joissa sanoja käytetään merkityksen lisäksi niiden soinnin ja rytmiikan vuoksi.

Sain helmikuussa käsiini Merja Virolaisen tuoreen kaksoiskokoelman Aprilia / Kekri (Tammi) ja sain sen luettua vasta nyt – tosin luin sen peräjälkeen kahteen kertaan. Molemmat osat ovat sen verran kompakteja (60–70 sivua) että lukeminen sujuu joutuisasti vaikka tekstejä lausuisikin samalla mielessään (mikä tässä tapauksessa on miltei väistämätöntä), ja runojen tarinat ja tunnelmat kestävät monta lukukertaa.

Kirja on itse asiassa kaksi tunnelmiltaan jossain määrin erillistä kirjaa samoissa kansissa: kirjoitustyylit muistuttavat toisiaan, ja Kekrissä viitataan Apriliaan useaan kertaan. Molemmissa myös putkahtelee samoja, absurdihkoja sanoja ja asioita – vaikkapa snapsilasisetti – odottamattomissa paikoissa.

Hilpeämpi ja (ainakin pintapuolisesti) kepeämpi Aprilia on eräänlainen turistimatka samannimiseen maahan. Matkailijajoukko tutustuu nähtävyyksiin, käy aprilialaiselle suurmiehelle omistetussa museossa (katkelma yllä), tutustuu merkilliseen luontoon ja eläimistöön: laiskiaisiin, narsuihin, kuorolaulaviin sikoihin, partavaraaneihin, tuhatutareeseen. Niin, ja harrastaa seksiä. Kieli kertoo kokemuksista rehevästi, heittäytyy välillä silkaksi nonsenseksi, keksii sanoja, liioittelee ja leikittelee.

Omalaatuisen sanatorion potilaista ja henkilökunnasta kertova Kekri on tummasävyisempi, mutta rehevän burleskimaisella tavalla. Potilaiden tarinoita ja tunnelmia täydentävät hoitaja Olga Soismaa-Hillon muistiinmerkitsemät ”epikriisit” asiakkaista, jotka usein alkavat kuin oikeat potilaskertomukset, mutta eivät sellaisiksi pääty. Tämänkin osan tekstit leikittelevät mehukkaasti kielellä (ja seksillä), herkullisilla yksityiskohdilla ja kokonaisuuden absurdiudella.

Itse miellän Kekrin kokonaisuuden jälkimmäiseksi osaksi, lähinnä siksi että yhden sanatoriolaisen mainitaan käyneen Aprilian maassa. Tai ehkä siksi, että huhtikuu on kalenterissa aikaisemmin kuin kekri, joka nykyään usein yhdistetään kelttiläisperuiseen halloweeniin. Osat voi toki lukea haluamassaan järjestyksessä tai vaikka poimia jommastakummasta runon sieltä ja toisen täältä lausuttavaksi viihdyttääkseen ja naurattaakseen juhlavieraita. Siihen moni näistä paloista sopii vallan mainiosti.

Viestin kategoriat: kieli, kirjallisuus. Pysyvä linkki viestiin.

Kommentointimahdollisuus on suljettu.