Muistilista 2017

Vuosi sitten bloggasinAnneli Kannon esikuvan mukaisesti niistä keinoista, joilla kirjailija voisi pysyä paremmassa työskentely- ja elämiskunnossa pidempään. Kuten Kanto kirjoittaa, esimerkiksi niinkin loistava ja lahjakas kirjailija kuin Mika Waltari menetti työkykynsä varsin nuorena. Huikeiden romaanien jälkeen ei enää syntynyt mitään, vaikka Waltari raahautui kuuliaisesti työpöytänsä ääreen joka ikinen aamu. Ei mitään. Minä olen aloittanut paljon Waltaria vanhempana, joten syytä työkunnon ja luovuuden säilyttämiseen vielä pitkäksi toviksi on kosolti.

Vuosi sitten sain mieleeni, että Muistilista-kirjoituksen voisi päivittää kerran vuodessa, pohtia onko jotakin muuttunut, mikä voisi muuttua.

Tauot ja ergonomia. Työpisteessäni ei ole muuttunut juuri mikään, paitsi kirjahyllyn järjestys hieman – ja se, että sinniteltyäni vuoden verran yhden ainoan tietokonenäytön varassa kävin hakemassa ullakolta vanhan takaisin uuden viereen. Maailmankuva on taas puoli metriä leveämpi. Virtuaalisanakirjat sun muut työssä tarvittavat tiedostoikkunat saa levälleen näkökenttään eikä niitä tarvitse ongiskella toisten ikkunoiden alta. Jos kirjoituspöytänäni toimivan vintage-Billnäsin laidat antaisivat myöten, minulla olisi toki kolme 4K-näyttöä rinnakkain. Silloin tulisi tosin ongelmia myös monitorikaiuttimien sijoittelussa: nyt onnistuin saamaan ämyrit kohtuullisen hyville paikoille niin että elementit osoittavat kuuntelijan korvia kohti ja taajuusvaste on mittausten perusteella niin tasainen kuin näin epäsymmetrisessä (ja pienessä) tilassa voi olla, mutta jos kaappeja joutuisi nostamaan yhtään korkeammalle, homma menisi mutkikkaammaksi.

Eräs ergonomian puoli jäi vuosi sitten käsittelemättä: työrauha. S. on ollut pitkään opintovapaalla, viimesyksyistä kolmen kuukauden työrupeamaa lukuun ottamatta. Onneksi tilanne muuttuu puolentoista viikon päästä, kun tuoreehko valtiotieteiden maisteri palaa takaisin työelämään. Minä tarvitsen kipeästi hiljaisia, rauhallisia päiviä, jolloin minun ei tarvitse miettiä (eikä kukaan kommentoi) miltä olemiseni, miettimiseni ja työntekemiseni tai sijaistoimintani näyttää tai kuulostaa. Järjestötoimintamielessä saatan olla kohtuullisen sosiaalinen introvertiksi, mutta työtä teen parhaimmin umpimielisenä erakkona, jonka ihmiskontaktit tapahtuvat vain piuhaa pitkin. Voin vain kiittää onneani, ettei ole koskaan tullut hankittua jälkikasvua.

Liikkuminen on vuodentakaisesta lisääntynyt, etenkin siksi että tulin palanneeksi pyöränsatulaan noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Muut ”lajini” ovat pääosin ennallaan: käveleminen, uiminen, taiji.

Vertaistuki-asiat ovat nekin jotakuinkin ennallaan. Edelleenkin tapaan, noloa kyllä, enemmän kirjailija- ja kääntäjäkollegoita kuin muiden alojen ystäviäni, vaikka olen tässä asiassa sentään petrannut hieman.

Vaihtelun suhteen pyöräily on tuonut hieman parannusta mökkihöperyyteen. Etenkin syksyllä tein toisinaan pitkiä lenkkejä ja aloin ottamaan ympäristöä ja ympäristön maisemia paremmin haltuun muutenkin kuin vanhojen vakireittien osalta. Elämään on tullut uusia maisemia, uusia reittejä – ja vanhoja, sillä on ollut hauska pyöräillä entisten kotiseutujen ja kotipihojen halki vilkaisemassa, miltä siellä nykyään näyttää.  Tämä perinne toivottavasti jatkuu ja kukoistaa tänäkin vuonna.

Oppiminen-kohdan suuri muutos on viimevuotisen ”olen suunnitellut laulutuntien ottamista” -haaveen muuttuminen lopultakin todeksi. Helenan oppi on ollut korvaamattoman merkittävä, voimaannuttava ilo viime keväästä lähtien. Hän on saanut minusta irti enemmän äänialaa ja musikaalisuutta kuin osasin ikinä toivoakaan. Laulaminen on sitä paitsi melkoisen fyysistä, kehonkuvaa kaikin puolin kohottavaa kokovartalotekemistä, joten tämä seikka kelpaisi myös ”Liikkuminen”-kohtaan.

Ranskantunnit jatkuvat, valokuvaamista tulee harrastettua, musiikin tekemisessä ja äänittämisessä on koko ajan uutta opeteltavaa. Bändi on, valitettavasti, vieläkin perustamatta. Rumpalit ja kitaristit hoi!

Hengenravinto. Viimeisen vuoden mittaan on tullut käytyä konserteissa ja näyttelyissä ehkä hieman vähemmän kuin tavallisesti, joten petraamisen varaa on. Liikkuvan kuvan suhteen olen ollut sen verran kypsähtänyt ja ahdistunut, että elokuvissa käyminen ja televisiosarjojen seuraaminen on sekin jäänyt perin vähiin. (Uutisten lisäksi on tullut katseltua viime aikoina lähinnä hienon Rimakauhua ja rakkautta -sarjan uudet jaksot. Niin, ja kohtuullisen mainio Arrival tuli lopultakin nähtyä.) Hyvän kirjallisuuden lukemista on onneksi tullut harrastettua taas hieman enemmän.

Taiteilijatreffejä ympäröivän luonnon ja ihmisten suhteen pitäisi harrastaa enemmän. Malmista alkaa pikku hiljaa tulla entistä vilkkaampi ja monikulttuurisempi kahvilakeskittymä, joten luovaa ihmisten tarkkailua pääsee harjoittamaan lyhyen kävely- tai fillarimatkan päässä. Fillaroiminen on palauttanut myös minulle metsää paljon tärkeämmän luonnonmuodon, merenrannat, jalanulottuville.

Tämä tuli näistä teemoista mieleen tänään. Katsotaan tilanne uudelleen vuoden päästä. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä että muutaman vuoden mittainen kirjallinen ”hiljaisuuteni” on (toivon mukaan) päättynyt ja markkinoilla saattaa olla sekä oma tuore romaani että mainion kirjan suomennos. Mutta niistä asioista lisää sitten kun proverbiaalinen muste sopimuksissa on päässyt kuivahtamaan.

Viestin kategoriat: introspektio, kirjailijaelämää, kirjoittaminen, suomentaminen. Pysyvä linkki viestiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *