Viisikielisen basson rakennustyömaa, osa I
raakamuotoilua
Tässä lähtökohta: Talon ullakolta syysraivauksen yhteydessä löytynyt lomukoivusiipaleista tehty pöytälevy ja kohtuuhinnalla poistomyynnistä hommattu Warmothin viisikielisen basson kaula. Koivuhan on muuten ihanteellista soitinrakennuspuuta, mutta sillä on taipumus vääntyä kieroon. Pöytälevyllä lienee kuitenkin ikää parisenkymmentä vuotta, joten se lienee vääntyillyt jo kauan sitten sen minkä vääntyilee.
Huomaa levyyn hahmotellut ääriviivat: design syntyi yksinkertaisesti asettamalla levyn päälle Precision-basson kopio ja piirtämällä ääriviivat sen mukaan. Sen jälkeen venytin yläsarvea vähän pidemmäksi ja sirommaksi ja levensin kaulauloketta viisikieliseen sopivaksi.
Kaksi- ja puolisenttinen pöytälevy oli itsessään liian ohutta basson lankuksi, joten tarvittiin kaksi aihiota,
jotka sitten liimattaisiin päällekäin lopulliseksi lankuksi. Pistosahalla syntyi ensin toinen puolikas ja sitten toinen. Alkuperäinen Precision-disain muuttuu pikku hiljaa, ensin sen mukaan miten pistosaha suostui kummankin palasen kohdalla mutkittelemaan...
Koska lankkui syntyi joka tapauksessa kahdesta kappaleesta, päätin jyrsiä molemmat sisäpuolelta osittain ontoiksi. Ideana oli ensinnäkin keventää jonkin verran lankun painoa - viisi senttiä paksu koivumötikkä ei ole ihan kevyttä kamaa. "Neljäsosa-akustinen" rakenne tuo soundiin toivon mukaan myös vähän omanlaista luonnettaan.
Tässä työvaiheessa käytin käsiyläjyrsintä ensimmäistä kertaa elämässäni, mikä epäilemättä näkyy tuloksessa. Onneksi en silti onnistunut tuhoamaan lankkuaihioitani. Kuvan vino piuhakanava jäi sittemmin tarpeettomaksi - hankittuani mikrofonit totesin, että johtojen vetäminen sujuisi paremmin vähän toisenlaisella reitityksellä.
Aina välillä tekee sielulle hyvää hahmotella, miltä tuleva instrumentti sitten valmiina näyttääkään...
Warmothin lapa oli ilmeisesti tarkoitettu niin, että yläpuolella olisi neljän kielen virityskoneistot ja
alapuolella yhden. Moinen asettelu on minusta näyttänyt aina vähän tyhmältä, joten päädyin tasapainoisemman oloiseen 3+2-asetelmaan. Samalla lapaa pääsi hieman lyhentämään. En ole vielä ihan varma, osuivatko virityskoneistojen reiät aivan oikeille kohdille...
... mutta pienen hioskelun jälkeen lapadisain vaikuttaa silti ihan elegantilta.
Kohdeapurahalla kirjataittoja ja kirjankansien tekemistä varten hankittua Adoben grafiikkapakettia voi tietysti käyttää myös soittimen logosuunnitteluun. (Taustakerroksen kuva itse lavasta on tehty yksinkertaisesti asettamalla kaula skannerin lasille. Tulostusvaiheessa se tietysti säädetään näkymättömiin.) Sitten kun olen logoon tyytyväinen, tulostan sen laserilla siirtokuva-arkille ja liimaan (pari kertaa lakattuun) puupintaan samalla tyylillä kuin aikanaan liimailin kansallisuustunnuksia toisen maailmansodan taistelukoneiden muovirakennussarjoihin.
Lankun takapuolelle tulevaa, säätimien ja sisäisen johdotuksen vaatimaa huoltoluukkua varten tuli hommattua StewMacin sapluunat. Ensin se varsinainen läpi menevä aukko...
... ja sitten reunussyvennys toisella sapluunalla. Tässä jyrsin lipsahti kerran, mutta tuloksena oli oikeastaan ihan elegantin näköinen "peukalokolo" luukun reunaan, aivan kuin alunperin tarkoitettu.
Ja lopputulos istuu melkein kuin hansikas.
Tässä vaiheessa aloin luottaa jyrsintätaitoihini ehkä vähän turhankin paljon. Koska minulla ei ollut ylälaakerilla varustettuja jyrsinteriä, sapluunat olivat joka tapauksessa lähinnä pelkkiä apuviivoja (jotka sentään näkyivät paremmin jyrsiessä kuin pelkät puun pintaan tehdyt kynämerkinnät). Niinpä päätin tehdä mikrofonikolojen ja kaulataskun sapluunat tarrapaperille säästääkseni lehtisahauksen vaivan.
Tarrapaperia on helppo leikata melkoisen tarkasti mattoveitsellä ja se pysyy varsin hyvin kiinni puussa jyrsimisen aikana.
Olimme juuri hommanneet työpajalle naapurin Jannen kanssa pylväsporan, joten keksin porata mikkikolojen kulmat suoriksi ja (suhteellisen) tarkoiksi sen avulla.
Ja taas jyrsin surraamaan.
Kaulataskun jyrsiminen oli etukäteen luultavasti minua kaikkein eniten hirvittänyt työvaihe. En kuitenkaan onnistunut tällä kertaa tuhoamaan hanketta mokaamalla tätä keskeistä työvaihetta.
Siistimisen jälkeen mikkien kolot ja kaulatasku alkoivat vaikuttaa melkein professionaalilta jäljeltä.
Kuten ehkä huomaat, basson mikrofonit on aseteltu vähän eri tavalla kuin nykybassoissa yleensä on tapana. Alkuaan suunnittelin laittavani bassoon vain yhden mikrofonin, jolloin sille luonteva paikka on mensuurin suhteen samassa kohdassa kuin Precision-bassoissa. Sitten rupesi kuitenkin kiehtomaan ajatus laittaa humbuckeri myös kaulan tyveen - sellainen todella tumma kuusikymmentälukuinen soundi - joten päätin sittenkin tehdä kaksimikkisen basson. Jos joskus rupean kaipaamaan tallamikkiä, jyrsittävää lääniä jäi kanteen runsaasti...
Ja näyttääpä tuo mikrofoni sopivan koloonsa aivan mainiosti.
Uudelleen mietityt piuhakolot syntyivät helposti jatkamalla mikkikolojen kulmareikiä alempaan onteloon saakka. Aikaisemmin alempaan lankunpuoliskoon jyrsitty vino piuhakolo jäi joka tapauksessa liian alas mikfonien suhteen eikä näin ollen tuota sen kummemmin haittaa kuin hyötyäkään.
Häiriöiden vähentämiseksi kitaroiden ja bassojen elektroniikka ympäröidään ns. Faradayn häkillä - metallikuorella tai muulla sähköä johtavalla kerroksella. Tätä varten valmistetaan myös sähköä johtavaa maalia. Koska tulevan bassoni elektroniikkakolo jatkuu ontelona aina alasarveen asti, sen maalaaminen viimeistelyvaiheessa olisi käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Niinpä sähkömaali piti levittää jo ennen lankunpuoliskoiden liimaamista.
Koska kaksikerroslankusta tulee suunnilleen sentin verran paksumpi kuin pulttikaulaisissa bassoissa ja kitaroissa yleensä, tuntui järkevältä tehdä ylimpien nauhojen kohdalle eräänlainen ergonomiakolo. Näin standardikokoiset kaulankiinnitysruuvitkin ylettyvät paremmin kaulapuuhun asti. Piirsin käsivaralta kaulantyven ympärille kauniin puolikaaren ja jyrsin ensin sen reunan pyöreällä jyrsinterällä...
... ja jatkoin sitten puun poistoa tasakärkisellä terällä.
Nyt oli taas aika haaveilla ja kuvitella, miltä lopputulos näyttäisi. Kaula pysyy jo sen verran hyvin kolossaan, että systeemin saattoi asettaa nojalleen seinää vasten...
... mutta talla on vielä irrallaan, joten sen saa kuvaan mukaan vain jos lankku (tai tarkkaan ottaen pelkkä lankun yläpuoli) on vaakasuorassa. Valokuvaaja seisoo kuvan alareunassa näkyvillä tikkailla.
Kaularaudan säätöruuvin koloa jyrsiessä yritin haukata vähän liikaa, ja jyrsinterä lipsahti väärään paikkaan. Onneksi tämän pahempaa vahinkoa ei syntynyt.
Ja lopultakin oli koittanut suuren liimausoperaation aika. Puristimet valmiiksi esille...
... ja sitten levittämään Titebondia, tuota huonekalupuuseppien ja soitinrakentajien elämäneliksiiriä.
Vuorossa kauan odotettua bondagea!
Titebondin pitäisi kuivua muutamassa tunnissa niin, että puristusta ei tarvita. Itse jätin raudat kuitenkin paikoilleen peräti vuorokaudeksi.
Rautojen poistamisen jälkeen lankku vaikutti juuri siltä miltä sen pitikin. Korvan painaminen puuhun ja lankun koputtelu sormin antoi oikein kauniisti soivan äänen. Ylimääräistä kuivumisaikaa on tässä vaiheessa edessä vielä viikko sillä välin kun bassonrakentaja lomailee Egyptissä.
Seikkailu jatkuu osassa kaksi....